Nyt on suurin osa kutsuista lähtenyt matkaan, ja viikonloppuna toivon mukaan saamme viimeisetkin perille. Valitsimme kutsuiksi Now&Foreverin mallin Elegance.
Hääinfoksi väsäsin aivan tavallisen lappusen kutsujen mukaan. Ei nyt kauheasti innostanut alkaa väsäämään mitään työlästä, mutta olen kyllä tyytyväinen kokonaisuuteen. Mielestäni kutsuista tuli tyylikkäät (lukuunottamatta minun räpöstämää säälittävää "karttaa" tuossa infossa :D), ja valkoinen väri sopii meidän vaaleisiin häihin hyvin :)
Kutsuteksti oli tällainen:
Tekstin on luonut ihana siskoni <3 Tulin eräänä päivä töistä kotiin, ja pyysin L-siskoa lukaisemaan netistä suoraan poimimiani tekstejä ja kertomaan oman mielipiteensä. Noh, L-siskoni alkoi siinä sitten ihmetellä, miksi en kirjoita tekstiä itse. Pakko myöntää, että vaikka tuleva äidinkielenopettaja olenkin, ei runoilu ole ollut koskaan mikään vahvin lajini. Toisin kun L-siskolla, jolta meni aikaa se puoli tuntia ja erilaisia tekstiehdotuksia oli tupsahtanut ilmoille jo ainakin kuusi. Niiden joukosta valitsin sitten tämän tekstin :) Pidin erityisesti alusta, koska se on niin minulle ja Timolle tehty. Olemme siis alkaneet seurustella keväällä :)
Annin häähelmiä
keskiviikko, 30. toukokuuta 2012
sunnuntai, 27. toukokuuta 2012
Euphoria!
Nyt blogisssa seuraa pienen pieni tunnustus: olen aivan parantumaton Euroviisufani ja vieläpä ylpeä siitä :) En oikeastaan yhtenäkään vuonna pidä läheskään kaikista viisuista, mutta mielestäni Euroviisujen ei ole tarkoituskaan olla mikään musiikin parhaimmiston kokoontuminen. Tärkeintä ovat hienot esitykset, ja se, että on ylipäänsä olemassa jokin Euroopanlaajuinen viihdetapahtuma. Ja kyllä joukkoon joka vuosi mahtuu muutama helmi :) Pakko sanoa, että olen iloinen eilisestä Ruotsin voitosta!
Vaikka en tällaista musiikkia oikeastaan tykkääkään vapaa-aikanani kuunnella, oli Ruotsin esitys niin vangitseva, että meikäläinenkin lämpesi :) Ja onhan Ruotsi sellainen Euroviisuguru, tekee kipaleet niin monelle muullekin maalle. Hyvä Loreen!
Olen kuitenkin siitä iloinen, ettei Ruotsi peitonnut kaikkien aikojen voittajasuosikkiani, Alexander Rybakia.
Fanitin Rybakia jopa niin paljon, että ostin yhden levynkin. Tämä on minulle todella harvinaista, sillä ostan levyjä tooosi harvoin. Viisujen jälkeen rakastuin tähän biisiin:
Tuo on niin ihana, ja etenkin kertosäe kuvastaa niin mahtavasti tunteita seurustelun alussa :)
Meillä tämä viisufanitus kulkee vähän perheessä, ja siksi linnoittauduimme siskojen kanssa videotykin ääreen jännittämään tuloksia. Ja tietysti kunnon herkkujen kera :D Tällä kertaa olin itsekin jopa niin aktiivi, että kirjailin oman ehdotukseni viisupisteisiin:

Venäjä, 12 pistettä
Islanti, 10 pistettä
Ruosi, 8 pistettä
Saksa, 7 pistettä
Moldova, 6 pistettä
Irlanti, 5 pistettä
Makedonia, 4 pistettä
Unkari, 3 pistettä
Tanska, 2 pistettä
Kypros, 1 pistettä
En tajua, miten Islanti menestyi niin huonosti. Mielestäni tämä karsintavideo oli todella tasokas:
Uskaltautuuko kukaan lukijoista tunnustautua viisufaniksi? :)
torstai, 17. toukokuuta 2012
Ilmoittautumiset.
Tänään olen ahertanut kutsujen parissa, hain tilatut kutsut eilen postista, jippii! :) Nyt näyttäisi siltä, että huomenna lähtee suurin osa kutsuista matkaan.
Siinä ahertaessa aloin pohtia, miten merkitsisimme vastaanotetut ilmoittautumiset. Meillä kun osallistumisesta voi ilmoittaa joko minulle, Timolle, äidilleni tai Timon äidille (ajattelimme, että siinä olisi jokaiselle vieraalle joku, jolle on kiva soittaa :)). Aika helposti siinä varmasti menisi sitten sekaisin, kuka on ilmoittautunut ja ketä mistäkin porukasta tulee. Väsäsin sitten kaikille tällaiset perinteiset taulukot, joihin voi merkata määrät, allergiat ja erityisruokavaliot:
Milla tavoilla te muut morsiamet pidätte häiden ilmoittautumiset kasassa? :)

tiistai, 15. toukokuuta 2012
äitienpäivä.
Vihdoinkin ehdin tekemään nopean (ja myöhästyneen) postauksen äitienpäivästä. Tänä vuonna juhlistimme äitienpäivää käymällä syömässä jo lauantaina. Ennen lähtöä näpsäsimme muutaman kuvan:
Sunnuntaina teimme sitten ruokaa tyttöjen kanssa kotona (salaattia, uunikasviksia ja uunilohta). Tietysti huomioimme äitiä myös siivouksella ja pienillä lahjuksilla :)
p.s. Oletteko pelanneet Rummikubia? Ihan huippu peli!
perjantai, 11. toukokuuta 2012
Ainahan ne on mielessä... häät.
Tänään vietin vapaapäivää töistä ja kouluhommista ja paneuduin taas hääjuttuihin. Aamun aloitimme Timon kanssa sulhasen puvun sovituksella. Mieluinen puku löytyi kyllä helposti :) Tasapuolisuuden nimessä en paljasta täällä Timonkaan koko pukua, mutta pienen palan voin näyttää. Tässä kuvassa mallaamme oman pukuni koristeen väriä Timon plastroniin:
Sovituksen jälkeen jatkoin päivää äidin ja isän luona kunnon siivouksella. Vaihdoin jopa vähän järjestystä keittiöstä :) Sitten leipasin äitienpäiväksi vielä Maailman parhaita minttusuklaaruutuja. Leipomusten nimi ei ole kyllä yhtään väärässä, nämä ovat niiiin hyviä <3
Haluaisin minttusuklaaruutuja meidän häihinkin. Mahtavaa olisi, jos ne voisi saada sydämenmuotoisina. Ongelmana on vain se, että pellillä leivottava piiras on liian korkea tavallisille piparimuoteille:
Löysinkin netistä jo tällaisen kapineen:
http://www.confetti.fi/epages/Confetti.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Confetti/Products/2308-4074
Häihin tietysti haluaisin vielä jotakin hieman juhlavampia koristeita.. Vaikka pieniä sydämiä tai valkoisia palloja tai jotain :) Nyt en vain viitsinyt lähteä sen takia kauppaan.. Ei hitsit, saisikohan näihin jotenkin meidän nimikirjaimia? Onko täällä koristeluexperttejä? :)
Eli siis: Häät ovat kyllä koko ajan mielessä, vaikkei se täällä blogin puolella näykyisikään :) Olen myös laittanut meidän kutsuasiat kuntoon, mutta kutsut esittelen täällä vasta sitten, kun ne ovat turvallisesti perillä :)
Tässä vielä Maailman parhaiden minttusuklaaruutujen ohje:
p.s. Enää kolme kuukautta meidän häihin!! Ja ihanaa nähdä, että teitä lukijoita on tullut lisää! :)

Maailman parhaat minttusuklaaruudut
Kaakaoliemi
- 2 1/2dl vettä
- 200g margariinina
- 4rkl kaakaojauhetta
- 1tl suolaa
Sekoita ainekset hyvin ja kiehauta kattilassa.
Taikina
- 5dl vehnäjauhoja
- 3-4dl sokeria
- 2tl vanilliinisokeria
- 1 1/2 tl soodaa
- 1dl piimää/maustamatonta jogurttia tms.
- 2 munaa
Lisää jauhoseokseen ensin kaakaoliemi, jonka jälkeen
piimä/maustamaton jogurtti ja lopuksi munat. Sekoita. Paista 200 asteessa n.20
min
Kuorrutus kattilassa
- 4rkl maitoa
- 150g margariinia
- 3-4 pätkis pötköä
- 2rkl kaakaojauhetta
- n. 500g tomusokeria
Kiehauta (varo polttamasta) margariini, pilkotut
pätkikset, maito ja kaakaojauhe. Lisää lopuksi sekaan tomusokeri kokoajan
sekoittaen. Kuorruta jäähtyneet suklaapalat, koristele, anna jähmettyä ja
leikkaa annospaloiksi.
p.s. Enää kolme kuukautta meidän häihin!! Ja ihanaa nähdä, että teitä lukijoita on tullut lisää! :)
perjantai, 4. toukokuuta 2012
Levyvinkki
Tänään tipahti postilaatikosta todella ihana yllätys! Nimittäin "I will" Tahdon, Finnish Wedding Music -cd!
Äänitteelle on koottu suurin osa kirkkohäitä varten sävelletyista urkuteoksista. Mukana on paljon harvinaisempiakin kappaleita. Pakko myöntää, että omaa innostustani lisää vielä se, että äänitteen tekijä kuuluu sukuun :) Kannen kaunis maisemakin on todella tuttu, tuolla minäkin olen pienestä pitäen temmeltänyt :)
Kaikkien omaperäisyyttä kirkkoon hakevien morsiamien kannattaa kyllä tutustua tähän! Ja muidenkin, sillä tässä ne suosituimmatkin marssit on laadukkaasti tuotettu (itse olen ainakin kuunnellut turhankin monta huonoa versiota).

tiistai, 1. toukokuuta 2012
Tampere ja tanssia
Huh, että onkin ihana, mutta uuvuttava viikonloppu takana! Olin siis Tampereella ja Valkeakoskella tanssitapahtumassa. Oli todella kivaa viettää pitkästä aikaa viikonloppu omistautuen vain tanssille ja tyttöjen jutuille :)
Lauantain vietimme tyttöjen kanssa vain Tampereella kuljeskellen ja kaupunkia ihastellen. No okei, kyllä me myös shoppailtiin vähän.
Illalla lähdimme Valkeakoskelle, jossa Svoli Show -tapahtuma oli jo täydessä käynnissä. Katselimme illan kisoja ja reenailimme vähäsen majoituspaikassa.
Bongattiin illalla vieläpä todella kesy joutsen:
Sunnuntai menikin sitten esitykseen valmistautuessa ja tietysti myös huippuna esiintyessä. Joukkueellamme oli tänä vuonna tunnelmaltaan haikea ohjelma, jonka nimi oli Kaukana sinusta. Ideana oli, että kaipasimme rakastamme jossain kaukana :) Musiikkina toimi Snow patrolin kipale Set the fire to the third bar:
Pukumme oli tarkoitus kuvastaa kirjettä, ja ilmeisesti idea meni ainakin joillekin tuomareille perille.
Esiintyminen meni hienosti, ja tuomaristo palkitsikin meidät kunniamaininnalla kauniista liikekielestä. Ah, tanssi on ihanaa! <3

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)